Glögin historia juontaa moneen suuntaan, mutta omia versioitaan maustetuista kuumista alkoholijuomista on tehty kaikkialla Pohjois- ja Keski-Euroopassa. Alun perin viiniin lisättiin sokeria ja mausteita viinin huonon säilyvyyden ja epäpuhtaiden makujen peittämiseksi.

Saksalaisilla on oma glühweininsa, briteillä mulled winensa, ruotsalaisilla glöginsä ja suomalaisilla hehkuviininsä. Yhteistä niille on lähinnä ollut tarjoilulämpötila ja mausteiden käyttö, mutta viime vuosina on kehitelty myös glögejä, jotka toimivat paremmin viilennettyinä kuin lämpiminä.

Saksan joulutoreilla myydään punaviinipohjaista glühweinia, joka on yleensä miedon punaviinin vahvuista. Glühweinissa on hapokkuutta, eikä se ole yhtä makeaa kuin pohjoismaiset verrokkinsa. Perinteisesti glögeissä on käytetty sitruunaa ja jouluisia mausteita, kuten kanelia, kardemummaa, mausteneilikkaa, kuivattua inkivääriä ja pomeranssinkuorta. Lisäksi lasiin on pantu rusinoita ja kuorittuja manteleita, mutta toisinaan myös kanelitanko, neilikoita tai tähtianista.

Brittein saarilla tarjotaan joulun tienoilla punaviinipohjaisen mulled winen lisäksi siideripohjaista mulled cideria.

Glögien juomapohjan ei tarvitse olla viiniä lainkaan, vaan valmistajilla on paljon vaihtoehtoja. EU:n lainsäädännössä määrätään kuitenkin, että jos juomaa kutsutaan viiniglögiksi, on se valmistettava puna-tai valkoviinistä ja alkoholiprosentin pitää olla vähintään seitsemän. Väkeväviiniglögiin voidaan lisätä myös muuta alkoholia, jolloin sen alkoholipitoisuus voi olla yli 15 prosenttia. Suomessa on pohjassa käytetty hedelmäviinejä, mutta myös mehuja ja tislattua alkoholia. Esimerkiksi Pyynikin käsityöläispanimo käyttää glögissään giniä ja virolainen Liviko puolestaan Vana Tallinn -likööriä sekä rommia omassa Vana Tallinn -glögissään.

Ruotsalainen Blossa lanseerasi vajaat parikymmentä vuotta sitten vuosikertaglögikonseptin, jossa joka vuosi valmistetaan uudenlainen valkoviinipohjainen kausituote. Vuosikertaglögiin haetaan makuyhdistelmiä eri puolelta maailmaa, ja käytössä on hyvin laaja maustevalikoima, joka ei rajoitu piparkakkumausteisiin. Esimerkiksi tänä vuonna New Orleansin henkeen luotu glögi sisältää chiliä ja hedelmäisiä aromeja. Pullo on samanmuotoinen joka vuosi, mutta etiketti ja pullon väri vaihtuvat. Lignell & Piispanen on tehnyt vastaavanlaisella idealla Loimu-vuosikertaglögiä vuodesta 2008 lähtien.

Valmistajat ovat pyrkineet edistämään glögien käyttöä kylminä juomina, koska näin sesonkia voidaan pidentää. Suomalaisen pienyrityksen Von Elkin lanseeraama Glöet-kuohuviiniglögi on ollut markkinoilla vuodesta 2015 ja vakiinnuttanut asemansa varsinkin pohjoismaissa. Glögitiivisteen ja proseccon yhdistelmä tuo jouluisia aromeja kylmään alkudrinkkiin. 

Glögin lämmittämisellä on sivuvaikutuksensa eli kuumentaminen saa alkoholin korostumaan voimakkaasti. Terveellisyyttä ja vähäalkoholisuutta suosiva trendi on tuonut markkinoille miedompia, noin kymmenprosenttisia glögejä, ja päivittäistavarakauppaan vieläkin miedompia vaihtoehtoja. Suomessa käytetään paljon myös päivittäistavarakaupassa myytäviä mehupohjaisia glögitiivisteitä, joista juoma sekoitetaan itse ja tarvittaessa terästetään kirkkaalla viinalla. Ravintoloissakin glögejä on sekoitettu itse varsinkin tilauksiin, jolloin alkoholiprosenttia on voitu säädellä asiakkaan toivomusten mukaan, ja kate on parempi. Etenkin lounasaikaan asiakkaat haluavat glöginsä alkoholittomana, minkä vuoksi mehupohjainen tuote on monikäyttöinen.

Glögiä ei tarvitse kuumentaa kiehuvaksi asti, vaan noin 75 asteen lämpö riittää. Juoma on kuitenkin niin kuumaa, että se on hyvä tarjota korvallisesta kupista tai erityisestä glögilasista.