Jason on Jari Vesivalon näköinen paikka

Jason on Jari Vesivalon näköinen paikka

  • Teksti: Jussi Rasimus
  • Kuvat: Jari F. Lampén

Monia liemiä urallaan keittänyt Jari Vesivalo kokosi ravintola Jasoniin huippuammattilaisten tiimin, joka suhtautuu työhönsä yhtä intohimoisesti kuin hän.

Ravintola Jason on lukuisissa huippuravintoloissa meritoituneen keittiömestari Jari Vesivalon ensimmäinen oma ravintola, joka avasi ovensa lokakuussa Helsingin Yrjönkadulle. Ravintolan avaamista edelsi pitkä ja vaiherikas prosessi, jossa pettymyksiltäkään ei vältytty. Seuraavassa ravintoloitsija Vesivalo kertoo lisää avaamisprosessista, itse ravintolasta ja siitä, miksi hänelle on tärkeintä pyörittää ravintolaa samanhenkisistä ammattilaisista koostuvan tiimin kanssa.

 

Rahoitus

”Jasonin suunnittelu sai alkunsa sen jälkeen, kun irtisanouduin Olosta, jossa työskentelin vuodet 2008–20. Emme onnistuneet saamaan toista Michelin-tähteä, mikä söi motivaatiotani koronakriisin aiheuttamien vaikeuksien ohella.

Oman ravintolan perustamisessa suurin ongelma oli se, ettei minulla ollut rahaa. Otin yhteyttä Food Campin Ani Ruuskaseen ja Riikka Kankaaseen,  jotka suostuivat auttamaan pro bono -periaatteella muun muassa liiketoimintasuunnitelman ja budjetin teossa.

Työskentelin koronavuosina Finnjävelissä ja yritin samalla kerätä tarvittavaa pääomaa. Se oli kaikkea muuta kuin helppoa, sillä ilman aiempaa yrityshistoriaa olin riskiluokituksissa häntäpäässä. En saanut pankkilainaa enkä siten pärjännyt liiketilaneuvotteluissa. Epätoivo iski moneen kertaan.

Etsin uusia yhteistyötahoja,  ja lopulta Kim Heiniö lupautui neuvonantajaksi. Hän avasi minulle monia ovia ja toi uskottavuutta rahoituksen hankintaan.”

 

Tila

”Kiersin katsomassa noin 30 eri liiketilaa Helsingistä ennen kuin tärppäsi. Jason löysi paikkansa Yrjönkadulla rakennuksesta, jonka kehittämisestä ja vuokraamisesta vastaa Trevian Asset Management. Kävin katsomassa tätä liiketilaa ensimmäisen kerran jo puolitoista vuotta sitten, mutta jäin silloinkin vuokralaiskisassa kakkoseksi. Muutaman kuukauden päästä Trevian otti kuitenkin yllättäen yhteyttä ja tarjosi tilaa minulle, sillä se oli jäänyt tyhjilleen.

Ongelma oli se, etten ollut edelleenkään saanut pankkilainaa. Nordea oli ainoa pankki, joka suostui edes neuvottelemaan rahoituksesta. Onneksi Trevian oli joustava ja suostui odottamaan, että sain tarvittavan rahoituksen kokoon.

Tilassa on toiminut aiemmin työmaaruokala, mutta ennen meitä tämä oli ollut pitkään tyhjillään. Toteutimme täyden remontin. Kuluja pienensi huomattavasti se, että ilmastointi ja viemäröinti olivat ravintolakäyttöön sopivia.

Olen tyytyväinen tähän liiketilaan. Halusin mahdollisimman suuren keittiön, jossa mahtuu liikkumaan ja jossa on lasku- ja varastointitilaa. Keittiö on riittävän suuri 60-paikkaisen ravintolamme tarpeisiin.

Ravintolasalikin täytti toiveeni, koska tila on yhtenäinen ja laatikkomainen. Se helpottaa asiakkaiden tilanteen hahmottamista ilman että tarvitsee kierrellä huoneesta toiseen. Koko salin näkee keittiön ovelta, mikä on hyvä, sillä emme käytä bongikoneita tai kilikelloja. Työnteon täytyy toimia sanattomasti.

Kiinnitimme huomiota myös salin toiminnallisuuksiin. Esimerkiksi ruokailuvälinehyllyn paikka on tarkkaan harkittu keittiön ja salin väliin. Baaritiski sijoitettiin keittiön vastaiselle seinälle, jotta asiakaspöydät eivät ole liian lähellä keittiötä. Kaikki asiakkaat eivät halua viettää iltaa keittiön ääniä kuunnellen.”

Jason 6 -menu oli syksyllä sienipainotteinen.

Ravintola

”Jason on minun näköiseni rento paikka, jossa ruokaa tehdään intohimoisesti mutta ilman kikkailua. En pidä tiukasta määrittelemisestä, joten en kutsu Jasonia fine dining -paikaksi enkä bistroksi. En tavoittele Michelin-tähteä, joten ylimääräinen esteettinen viimeistely on jätetty pois. Haluamme erottua joukosta äärimmäisen rennolla tunnelmallamme, mikä ei kuitenkaan tarkoita hyvien käytöstapojen unohtamista.

Ruoanlaitossa oma kädenjälkeni syntyy pitkän kokemuksen kautta, jonka myötä pääsen ikään kuin reseptien yläpuolelle: Ei tarvitse tehdä asioita niin kuin on opetettu, vaan tekemistä pystyy modifioimaan oman näkemyksen mukaan. Silloin osaa myös paikallistaa virheet nopeasti, jos jokin asia epäonnistuu.

Tarjoamme skandinaavista ruokaa aasialaisella vivahteella. Umami on melko laajalti mukana annoksissa. Hintataso on mielestäni kohtuullinen, kuuden ruokalajin menu maksaa 79 euroa. Hinta määrittelee käyttämämme raaka-aineet. Kotimaisuusaste pidetään niin korkealla kuin mahdollista jo logistiikankin kannalta. Menu elää raaka-aineiden saatavuuden mukaan, ja tarjolla on myös kasvisversio.

Menun lisäksi asiakas voi valita baaritiskillä nautittavia ruokia tai yksittäisiä à la carte -annoksia. Baarijakkaroita ei ole tarkoitettu vain pöytävarauksen alkamisen odotteluun.

Avasimme ovemme lokakuussa. Alku on ollut vauhdikkaampi kuin odotimme, ja olemme olleet usein 1,5-kertaisesti täynnä. Se riittää kannattavaan liiketoimintaan eikä resurssimmekaan riittäisi enempään."

 

Henkilökunta

”Halusin kerätä Jasoniin kovan luokan ammattilaisia, joiden kanssa olen muun muassa työskennellyt aiemmin Olossa. Taija ja Taneli Korsiala vastaavat kanssani keittiöstä, ja ravintolapäällikkönä toimii Severi Lukkarinen. Apulaisravinrolapäälikkönä toimii Jonne Ranta, ja baarituotteista huolehtii Joni Hapuoja. Olen onnellisessa asemassa, sillä tiedän, että kaikille heistä riittäisi kysyntää myös Helsingin muissa laaturavintoloissa.

Halusin palkata ennen kaikkea tiimiin sopivia tyyppejä. Kaikki lähtee työilmapiiristä, sillä se välittyy asiakaspalveluun. Meillä ajatellaan niin, että niin onnistumiset kuin epäonnistumiset eivät johdu yhdestä työntekijästä vaan kuuluvat koko tiimille.

Ravintoloitsijana tavoitteeni on luoda samanhenkisille, intohimoisesti työhönsä suhtautuville ihmisille miellyttävä työympäristö, jossa he viihtyvät ja kehittyvät.”

 

Sisustus

”Sisustustyylin lähtökohta oli se, että en halunnut tänne skandinaavista valkoista askeettisuutta. Muuten sisustuksen suunnitellut konseptitoimisto Flock sai melko vapaat kädet. Saimme heidän kauttaan apua myös brändäykseen ja logon suunnitteluun. Tajusin vasta silloin, kuinka tärkeä asia esimerkiksi ravintolan logo on markkinoinnin kannalta.” 

Jari Vesivalo

Fakta: Ravintola Jason

  • yritys: Waterlight Oy
  • omistajat: Jari Vesivalo, puoliso Anna Rättö sekä neljä muuta osakasta
  • kotipaikka: Helsinki
  • perustamisvuosi: 2024        
  • asiakaspaikat: 60
  • henkilöstömäärä: 12