Komission tekemä ehdotus sisältää sekä nykyisten energiatehokkuustoimien huomattavaa tehostamista että kokonaan uusia avauksia. Näillä ehdotuksilla EU tavoittelee nettopäästöjensä vähentämistä 55 prosentilla vuoteen 2030 mennessä.

Rakennuksissa kuluu 40 prosenttia kaikesta energiasta, ja niissä aiheutuu 36 prosenttia kasvihuonekaasupäästöistä EU:ssa.

Uusista rakennuksista nollapäästöisiä

Komission ehdotuksen mukaan kaikkien uusien rakennusten olisi oltava nollapäästöisiä vuodesta 2030 alkaen. Julkisten rakennusten kohdalla vastaava velvoite tulisi voimaan jo vuonna 2027.

Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että rakennusten hyvin vähäinen energiantarve olisi katettava mahdollisimman pitkälle uusiutuvalla energialla.

Rakennusten energiatehokkuusdirektiiviä koskevaan ehdotukseen sisältyy myös toimenpiteitä, joilla energiatehokkuustodistuksista tehdään selkeämpiä ja luotettavampia. Lisäksi niistä tulisi selvitä rakennuksen elinkaaren aikaiset hiilidioksidipäästöt. 

Energiaremonteille lisää tarvetta

Olemassa oleville rakennuksille komissio ehdottaa EU-tasoisia energiatehokkuuden vähimmäisvaatimuksia, joita jäsenmaiden tulisi noudattaa. Jäsenmaiden olisi korjattava rakennuskannastaan energiatehokkuudeltaan huonoimmat 15 prosenttia siten, että rakennukset nousevat energialuokasta G luokkaan F.

Energialuokka ilmaisee kilowattituntien määrän, jonka rakennus tarvitsee lämmitykseen neliömetriä kohti normaalissa käytössä.

Luokka G vastaa energiatehokkuudeltaan heikointa 15 prosenttia kunkin maan rakennuskannasta, luokka A tarkoittaa päästöttömiä rakennuksia. Muut rakennukset jakautuvat suhteellisesti näiden luokkien väliin.

Muille kuin asuinrakennuksille energiatehokkuuden parantamisen tavoiteaikaraja on vuoden 2027 alussa ja asuinrakennuksille vuoden 2030 alussa.

Suomessa on eurooppalaisittain korkeatasoiset rakennukset, joista kovinkaan moni ei kuulu alimpiin energialuokkiin. Tämä ei enää komissiolle riittäisi. Jäsenmaiden tulisi luokitella rakennuksensa energialuokkiin uudelleen tehtävän energialaskelman mukaan.

Suomessa on lisäksi noudatettu nykyisin voimassa olevan direktiivin mukaista korjaussuunnitelmaa. Sen ajatuksena on, että rakennusten energiatehokkuutta voidaan parantaa sitä mukaa kun niitä muutenkin korjataan.

Komission ehdottamat vaatimukset tarkoittaisivat sitä, että Suomessakin tulisi tehdä tarkempi toimenpideohjelma, jotta 15 prosenttia huonoiten pärjäävistä rakennuksista korjattaisiin vähintään seuraavaan energialuokkaan vuoteen 2030 mennessä.

Kustannukset kasvavat

EU:n jäsenmaiden lähtökohdat rakennusten energiatehokkuudessa ovat hyvinkin erilaisia. Komission ehdotukset eivät huomioi lainkaan sitä, kuinka paljon esimerkiksi Suomessa on jo tähän mennessä panostettu kiinteistöjen energiatehokkuuteen niitä remontoimalla.

Suomessa kuten muissakin Pohjoismaissa rakennuskanta on energiatehokkaampaa kuin useimmissa muissa jäsenvaltioissa. Siitä johtuen rakennusten korjaaminen on myös lähtökohtaisesti kalliimpaa.

Komission ehdotukset tarkoittavat mittavien energiaperuskorjausten toteuttamista, mistä aiheutuu merkittäviä kustannuksia.

Esimerkiksi matkailu- ja ravintola-alalla toimii paljon yrityksiä kiinteistöissä ja vuokratiloissa, joihin komission ehdotukset energiaremonttien tarpeesta tulisivat kohdistumaan. Tämä lisäisi kiinteistön käyttökorjauksia koskevia kustannuksia ja aiheuttaisi tulevaisuudessa merkittävästi painetta korottaa liiketiloista perittäviä vuokria.

MaRa on jo aktiivisesti vaikuttanut asiassa ja ilmaissut huolensa siitä, että komission ehdotuksessa ei ole otettu riittävällä tavalla huomioon kustannustehokkuutta ja Suomessa jo tehtyä hyvää työtä rakennusten energiatehokkuuden parantamisessa.

On olennaista, että päästövähennysten kustannustehokkuus varmistetaan päättämällä toimenpiteistä paikallisella ja toimialakohtaisella tasolla. Hyviä esimerkkejä ovat vapaaehtoiset energiatehokkuussopimukset, joilla Suomi on täyttänyt energiatehokkuusdirektiivin säästötavoitteet yhtenä harvoista EU:n jäsenvaltioista.  

Toimeenpanolle jää liian vähän aikaa

Komission ehdotusta käsitellään seuraavaksi Euroopan parlamentissa ja neuvostossa. Neuvottelujen odotetaan kestävän jopa kaksi vuotta.

Jäsenvaltioiden tulee muuttaa kansallista lainsäädäntöään vasta, kun lopulliset päätökset direktiivin sisällöstä on tehty. Tavoitteiden toimeenpanolle ei siten jäisi paljoa aikaa.