Saksalaiset viinit ovat asettuneet tukevasti suomalaisten ravintoloiden viinilistoille. Valtaosa tarjonnasta on edelleen rieslingiä, mutta maassa viljellään monia muitakin lajikkeita. Paikallinen kulutus on vain niin suurta, ettei vähän tuotetuista lajikkeista tehtyjä viinejä riitä laajamittaiseen vientiin.

Saksan viini-instituutti ja sen suomalainen sivutoimipiste Saksan viinitiedotus ovat tehneet pitkäjänteistä työtä suomalaisten ravintoloiden kanssa vuosikausia, ja tulokset näkyvät muun muassa siinä, kuinka monista ravintoloista saksalaisia viinejä säännöllisesti löytyy. Keväisin järjestettäviin Riesling-viikkoihin on osallistunut vuosien varrella kymmeniä ravintoloita eri puolilla Suomea, ja uudemmat tulokkaat Pinot Noir -viikot sekä Silvaner-viikot ovat herätelleet asiakkaita harvinaisempien rypälelajikkeiden saloihin.

Riesling-viikkojen idea tulee Yhdysvalloista, josta se on sittemmin levinnyt muillekin markkina-alueille. Viime vuonna järjestetyt Riesling-viikot olivat Suomessa jo 12:nnet ja mukana oli 60 ravintolaa. Teemaviikkojen idea on, että osallistuvat ravintolat luovat omat, kyseisestä lajikkeesta valmistetuille viineille sovitetut menunsa. Tarjolla saattaa olla myös tavallista monipuolisempi valikoima lajikkeen viinejä.  Ensi syksynä ravintoloissa yhdistetään useampia vähemmän tunnettuja rypälelajikkeita saman teeman alle The Other Grapes -viikoilla.

Saksan viinitiedotus on viimeksi sponsoroinut Vuoden sommelier -kilpailuja, järjestänyt viinitapahtumia sekä ammattilaisille että viiniharrastajille ja koonnut säännöllisesti oman osastonsa viinimessuille. Iso vaikutus Suomen markkinoihin on ollut myös sillä, että organisaatio on vienyt säännöllisesti sekä viineistä kirjoittavia toimittajia, bloggareita että sommelierejä Saksaan muun muassa messuille ja viinialuekiertueille.

Vuonna 1949 perustettu Saksan viini-instituutti saa rahoituksensa paikalliselta viiniteollisuudelta. Jäsenmaksu perustuu sekä tarhojen pinta-alaan että tuotantomääriin. Tällainen jäsenmaksuperuste ottaa huomioon hyvien ja huonompien satovuosien eron eikä kuormita tuottajia liikaa huonoina vuosina. Organisaatiolla on 15 edustajaa tärkeimmillä markkina-alueilla. Suomeen oma sivupiste avattiin vuonna 1995, kun Suomesta tuli EU:n jäsenvaltio. Aiemmin Suomen vaatimattomia markkinoita oli pystytty hoitamaan sivutoimisesti muiden pisteiden kautta.

Lähes kaikilla muillakin viinintuottajamailla on omia markkinointiorganisaatioitansa, mutta niiden näkyvyys on ollut Suomessa varsin satunnaista. Toki koronapandemia on estänyt isojen yleisötapahtumien järjestämisen, ja toiminta on ajettu käytännössä alas.

Saksan viini-instituutti tuottaa kattavaa tilastotietoa maan viinituotannosta ja markkinoista. Se tekee myös yhteistyötä Rheingaun eteläpuolella sijaitsevan Geisenheimin yliopiston kanssa. Geisenheimissa on jalostettu vuosien varrella useita menestyneitä lajikkeita, kuten Müller-Thurgau, joka on Saksan toiseksi viljellyin valkoviinilajike.

Tärkein Saksassa viljeltävistä valkoviinilajikkeista on Riesling, josta tehdään niin rutikuivia, ankaran mineraalisia ruokaviinejä kuin nektarinmakeita jälkiruokaviinejäkin. Kaikkia yhdistää kuitenkin korkea hapokkuus. Rieslingin pohjoisimpia kasvualueita oli perinteisesti Mosel, jossa rypäleet harvoin ehtivät saavuttaa täyden kypsyydensä. Siksi tyypilliset Moselin valkoviinit ovat matala-alkoholisia, ja niissä on jäännössokeria.

Etelämmässä Rheingaussa ja Pfalzissa Riesling ehtii kypsyä paremmin, ja siitä tehdyt viinit ovat runsaampia ja kypsän hedelmäisiä. Rieslingeille on tyypillistä, että mitä lämpimämpänä vuonna rypäleet ovat kasvaneet, sitä nopeammin viiniin kehittyy petrolimaisia aromeja. Jäännössokeria ei kannata hyljeksiä, sillä hentoinen makeus yhdistettynä hapokkuuteen tekee viinistä erittäin monipuolisen ruokaviinin varsinkin kala- ja äyriäisruoille.

Punaviineistä merkittävin on varsinkin Etelä-Saksan Badenissa viljeltävä Spätburgunder eli Pinot Noir. Ilmaston lämpeneminen on tehnyt Spätburgunderin kasvatuksen mahdolliseksi myös perinteisesti viileämmillä alueilla, ja se onkin vallannut viljelyalaa muilta punaisilta lajikkeilta jopa niin , että Saksassa on maailman kolmanneksi eniten Pinot Noir -tarhoja Ranskan ja Yhdysvaltain jälkeen.

Spätburgunderbuumi alkoi Saksassa verrattain myöhään, laajemmin vasta 1990-luvulla, ja kokemuksia lajikkeesta oli vain harvalla tuottajalla. Nuoret viinintekijät ovat hakeneet oppia lajikkeen viljelyyn maailmalta, ja ymmärrys Pinot Noirin luonteesta on kehittynyt nopeasti.

Saksassa viinintuotanto on perinteisesti taistellut kypsymisen kanssa, jopa niin paljon, että koko viinien laatuluokitusjärjestelmä on perustunut rypäleiden sokeripitoisuuteen. Nykyisin ilmaston lämpeneminen on pakottanut tuottajat keskittymään enemmänkin pH:n tarkkailuun ja huolehtimaan, kuinka rypäleet saavuttaisivat fysiologisen kypsyytensä ilman liian korkeaa sokeripitoisuutta, mikä tarkoittaisi myös korkeampaa alkoholiprosenttia. Keinoja siihen on olemassa, esimerkiksi entistä matalammat köynnökset, rypäleitä varjostavat lehdet ja kypsimpien rypäleiden poimiminen ensin. Tuottajien huolena onkin, voivatko perinteiset viinityylit säilyä, vai tuleeko niiden tuottamisesta mahdotonta.