Sähköautot yleistyvät Etelä-Suomessa, mutta muutos on hitaampi kuin alun perin uskottiin. Nestemäisten liikennepolttoaineiden myynti on vielä pitkään keskeinen osa liikenneasemien palvelua, sanoo Tamoilsin toimitusjohtaja Henri Leinonen, jonka yritys operoi kymmentä liikenneasemaa pääkaupunkiseudulla ja Turun seudulla.Varsinkin raskas liikenne luottaa yhä dieseliin. Sen sijaan kaupunkien sisällä tapahtuva jakeluliikenne ja kuriiripalvelut voivat siirtyä nopeastikin sähköautoihin. Yksi vaihtoehto raskaan liikenteen käyttövoimaksi on biokaasu, jonka tankkausasemaverkostoa rakennetaan paraikaa.
St1 on investoimassa voimallisesti sähköautojen lataamiseen. Täyssähköautoille sopivia suurteholatauspisteitä nousee mittarikentille polttoainepumppujen oheen. Suunnitelmissa on rakentaa latausasemia 40:n St1- ja Shell-aseman yhteyteen vuoden 2025 loppuun mennessä. Asemille pystytetään yli 300 nopeaa suurteholatauspistettä, joissa ei tarvita erillisiä applikaatioita tai rekisteröitymisiä, vaan lataaminen onnistuu lähimaksulla.
– Tänne Ruskeasannan liikenneasemalle tulee 12 dynaamista 400 kW:n suurteholaturia, joissa hönkää riittää, vaikka kaikista ladattaisiin yhtä aikaa, Leinonen sanoo.
Sähköautojen latausta on totuttu pitämään hitaana ja hankalana, mutta suurteholaturit muuttavat tilannetta. Latausnopeus riippuu siitä, kuinka hyvin ajoneuvo pystyy ottamaan virtaa vastaan.
Kaupunkiasemilla suurteholatauksella tavoitellaan varsinkin taksiautoilijoita, joille pitkät latausajat kesken työvuoron ovat myrkkyä.
– Jos auton pystyy lataamaan kahvitauon aikana, on se selkeä etu.
Liikenneasemilla työnjako on selvä: St1 omistaa tontit ja kiinteistöt ja vastaa kokonaan polttoainekaupasta. Liikenneasemaa operoiva yrittäjä vastaa puolestaan kaikesta, mitä tontilla tapahtuu, ja huolehtii myös mittarikentän siisteydestä.
Shellin simpukkalogot katoavat katukuvasta ensi vuoden aikana, kun Shellin ja sen asemat ostaneen St1:n välinen lisenssisopimus brändin käytöstä päättyy. Kaikki ketjun asemat brändätään tuolloin St1:n väreihin.
Kahvila on tärkeä
Liikenneasemayrittäjän liikevaihdosta valtaosa tulee nykyään kahvila-ravintolasta. Osassa Tamoilsin pisteitä on ravintola, osassa kaupunkiasemista on vain pikaruokapiste ja kahvila.
– Kotiruoka on vahvassa roolissa ravintoloissamme. Kun asiakas päättää tulla lounaalle liikenneasemalle, hänellä on vahva odotus siitä, millaista ruokaa on tarjolla. Meillä on esimerkiksi perjantaina aina lihapullapäivä, jolloin noutopöydässä on itse tehtyjä lihapullia. Samoin munkkirinkilät paistetaan aina itse, ja ne saavat olla käsin tehdyn näköisiä, Leinonen sanoo.
Kaupunkiasemien tarjonta on suppeampi. Niissä on tarjolla Driver’s-konseptin grillituotteita sekä kylmiä vitriinituotteita, mutta ei lämmintä lounasta.
Polttoaineiden maksaminen on siirtynyt käytännössä kokonaan mittarikentille, eli maksamisen takia ei sisälle tarvitse tulla. Liikkuvan ihmisen tarpeet liittyvät tauon pitämiseen, kahvilatoimintoihin ja pikaruokaan, ja kaupunkiasemat ovat sen suhteen yhtä suosittuja kuin isot liikenneasematkin.
Käteisellä on mahdollista yhä maksaa, mutta vain ennakkoon asemalla sisällä. Uusi tyyli on lopettanut polttoainevarkaudet käytännössä kokonaan. Aikaisemmin niistä tulleet tappiot olivat bensiinikauppiaille merkittävä ylimääräinen kuluerä.
Uudet suurteholatausasemat toimivat lähimaksulla.
Myymälät keskittyvät evästuotteisiin
St1:n asemilla myymäläpalvelut eivät ole suuressa roolissa, ja valikoima keskittyy pääosin virvoitusjuomiin, snackseihin ja eväsleipiin. Varsinaisia elintarvikkeita on niukasti, ja alkoholiakin pidetään tarjolla lähinnä palvelun vuoksi.
Varsinainen muutos tapahtui jo silloin, kun vähittäiskaupan aukioloajat vapautuivat. Liikenneasemilla ei ollut enää syytä pitää elintarvikkeita yhtä laajasti myynnissä kuin aiemmin.
Vähittäiskauppakin on tosin suurimman alkuinnostuksen jälkeen supistanut aukioloaikojaan, osittain järjestyshäiriöiden ja varastelun takia, osittain vähäisen myynnin vuoksi.
Ympäristöystävällinen pesupaikka
Autonpesusta on tullut yhä tärkeämpää toimintaa liikenneasemille. Uudet pesuautomaatit ovat nopeita, ja niiden laatu on parantunut huomattavasti takavuosien laitteisiin verrattuna.
Auton peseminen siirtyy entistä enemmän pesuhalleihin ja -automaatteihin, koska ympäristömääräykset kiristyvät, ja harvalla on enää mahdollisuutta pestä autoaan itse kotipihassaan.
Halleista jätevedet eivät päädy käsittelemättöminä luontoon, vaan niissä on öljynerottelukaivot.
– Tavoittelemme ennen kaikkea peruskuluttajia, jotka haluavat autonsa puhtaaksi nopeasti ja vaivattomasti. Kaikilla aloilla on harrastajansa, ja osa haluaa käyttää aikaa ja vaivaa autonsa hinkkaamiseen, mutta valtaosa arvostaa nopeampaa ja maalipinnalle hellävaraista pesutulosta. Shell Itäkeskuksen uudella pesukadulla auto puhdistuu jopa neljässä ja puolessa minuutissa.
Uusilla pesukaduilla autot liikkuvat kuljetinhihnoilla eteenpäin ja samaan aikaan laitteissa voi olla useampi auto ohjelman eri vaiheissa. Nykyaikaisissa automaateissa on omat ohjelmansa sekä kattotelineille että suksibokseille, eikä niiden takia tarvitse valita enää käsinpesua.
Autonpesukoneiden valmistajat tekevät kehitystyötä yhdessä asiakkaidensa kanssa. Liikenneasemien lisäksi samoille apajille on tullut pelkkään autonpesuun erikoistuneita ketjuja, jotka myyvät rajoittamatonta pesuoikeutta kuukausimaksuilla.
– Tämä kertoo ennen kaikkea siitä, että konepesetyksen kysyntä kasvaa kaiken aikaa, ja kyllä markkinoille useita toimijoita mahtuu. En ole kuitenkaan huolissani, sillä olemme pärjänneet kilpailussa oikein hyvin. Asiakashan sen päättää, missä haluaa autonsa pesettää.
Säällä on suuri vaikutus autonpesuinnokkuuteen. Varsinkin keväällä kuivalla kelillä kaikki tuntuvat haluavan pestä autonsa.
– Parhaina kevätpäivinä hallin edessä voi olla jonoa vuorokauden ympäri. Huonolla säällä autojaan pesettävät lähinnä lähellä asuvat, jotka saavat autonsa nopeasti suojaan autohalliin.
Huoltoasemista liikenneasemiksi
Nykyautoista on tullut niin monimutkaisia, ettei monellakaan liikenneasemalla ole enää huoltoa. Tai jos onkin, on olemassa oleva huoltohalli vuokrattu ulkopuoliselle yrittäjälle. Liikenneasemien myymälävalikoima kertoo paljon kehityksestä.
– Monissa autoissa ajovalojen polttimoiden vaihto on joko kielletty tai se vaatii niin paljon purkamista, ettei monikaan siihen halua omatoimisesti ryhtyä. Polttimoita on yhä hyllyssä, mutta esimerkiksi jakopään hihnoja ei enää myydä eikä niitä enää kysytäkään. Sen sijaan kuluvia osia kuten pyyhkijänsulkia löytyy yhä, ja niitä autoilijoiden pitäisikin muistaa vaihtaa paljon useammin. Samoin pitää edelleen hoitaa perusasioita, kuten renkaiden ilmanpaineiden tarkistuksia tai tuulilasinpesunesteen täydentämistä.
Shelleillä oli vuosina 2011–22 käytössä Palvelumestari-konsepti, jossa asiakkaat saattoivat valita palvelutankkauksen ja samalla työntekijä pystyi esimerkiksi pesemään tuulilasin.
Asiakkaat eivät lopulta kokeneet sitä riittävissä määrin tarpeelliseksi, joten se päätettiin lakkauttaa. Toiminnan pitää olla kannattavaa.
Uudet pesukadut ovat erittäin nopeita.
Munkkirinkilöiden pitää näyttää itse tehdyiltä.
Huoltovarmuustekijä
Ammattiautoilijat ovat liikenneasemien vakioasiakkaita, olivatpa he sitten rekkakuskeja tai taksinkuljettajia. Raskaan liikenteen kuljettajien työaika on tarkoin säädeltyä, ja hyväksi havaittuihin taukopaikkoihin palataan uudelleen ja uudelleen. Tamoilsin suuremmilla liikenneasemilla ammattikuskien käytössä ovat suihkut, Karjaalla ja Halikossa myös saunat.
– Kyse on myös huoltovarmuudesta: Suomessa valtaosa logistiikasta tapahtuu kumipyörillä ja sen takia kattava liikenneasemaverkko on erittäin tärkeä. Valtio on jättänyt kuljettajien palvelut kokonaan yksityisille liikenneasemaketjuille. Siksi olikin erittäin tärkeää, että liikenneasemat jätettiin taannoisten koronan aukioloaikarajoitusten ulkopuolelle. Tässä tavoitteessa MaRalla ja liikenneasemavaliokunnalla oli keskeinen rooli.
Ammattilaisten kasvattaja
Tamoilsin operoimista kymmenestä liikenneasemasta seitsemän on auki aina, 24 tuntia seitsemänä päivänä viikossa ympäri vuoden. Se tarkoittaa valtavaa määrää henkilökuntaa. Kaikkiaan yritys työllistää 170 henkeä.
– Vaikeinta on ollut ammattitaitoisen keittiöhenkilökunnan löytäminen, vaikka nyt tilanne on hieman parempi, koska koronavuosina kaupan puolelle siirtyneitä on palannut takaisin. Olemme panostaneet erityisesti henkilökunnan perehdyttämiseen, sillä monelle tämä on ensimmäinen työpaikka. Vaihtuvuus on rakenteellinen ongelma, sillä täällä täytyy olla vähintään 18-vuotias, koska myynnissä on K18-tuotteita. Pääkaupunkiseudulla sen ikäisten elämässä on paljon mahdollisuuksia tarjolla.
Liikenneasemilla on tarjolla osa-aikaista työtä esimerkiksi abiturienteille tai opiskelijoille, ja tunteja voi ottaa omien mahdollisuuksien mukaan. Keskeistä on hyvä työvuorosuunnittelu.
Leinonen pitää liikenneasemia hyvinä harjoittelupaikkoina työelämään, sillä siellä pääsee tekemään monipuolisia tehtäviä asiakaspalvelusta siivoukseen ja vuoroja on hyvin tarjolla. Hän on itsekin aloittanut työuransa liikenneasemalla rikkaruohoja nyhtämällä.
Pelaaminen on vähentynyt
Takavuosina liikenneasemilla vietettiin paljon aikaa peliautomaattien ääressä, mutta nykyisin kolikoiden kilinä on hiljentynyt. Pelit olivat varsinkin vilkkailla liikenneasemilla merkittävä tulonlähde yrityksille, sillä Veikkaus maksaa peliautomaateista 17 prosentin sijoituspaikkakorvausta, josta vähennetään arpajaisvero.
Sittemmin pelaamista on rajoitettu monin keinoin, kuten rajoittamalla peliaikaa. Automaattien määrää on myös vähennetty neljään toimipaikkaa kohden, kun esimerkiksi Ruskeasannalla niitä oli aiemmin 13. Viime vuonna alkanut pakollinen tunnistautuminen vähensi pelaamista entisestään. Osatekijänä on ollut korttimaksamisen yleistyminen, kun asiakkaat eivät enää saaneet vaihtorahojaan kolikoina.
– En ole huomannut koskaan meidän asemillamme minkäänlaista ongelmapelaamista, vaan tyypilliset pelaajat ovat olleet tavallisia työssäkäyviä tauonviettäjiä. Suurin huoli minulla on siitä, että ajaako rajoittaminen asiansa vai siirtyykö ongelmapelaaminen ulkomaisiin nettikasinoihin, jolloin kotimainen Veikkaus ei saa enää tuloja. Niistä on kuitenkin ollut paljon iloa suomalaisille.
Tulevaisuus ei riipu energiamuodosta
Omistajayhtiö St1 on vahvasti sitoutunut fossiilisista polttoaineista luopumiseen, mutta siirtymä vie kauan. Leinonen ei usko, että sähköistyminenkään ratkaisee liikkumisen ongelmia, mutta se on tarpeellinen välivaihe matkalla päästöttömyyteen.
– Kahvipöytäkeskusteluissa minulta silloin tällöin kysytään, milloin olemme panemassa ovet säppiin. Silloin saa aloittaa pitkän tarinan liikkuvan ihmisen tarpeista, joihin liittyy sekä ajoneuvon käyttövoiman täydennys että kuljettajan ja matkustajien taukotarpeista huolehtiminen. Eli olemme satsaamassa vahvasti tulevaisuuteen tarjoamalla niitä palveluita, joita liikkuva ihminen matkallaan tarvitsee.
Fakta: Tamoils Oy
- Omistajat: Henri ja Anna Leinonen
- Toimipisteet: Shell Helsinki Herttoniemi, Shell Helsinki Itäkeskus, Shell Helsinki Lauttasaari, Shell Helsinki Myllypuro, Shell Helsinki Tullinpuomi, Shell Vantaa Ala-Tikkurila, St1 Vantaa Lentoasema, Shell Vantaa Ruskeasanta, Shell Raasepori Karjaa, Shell Salo Halikko
- Henkilökunta: noin 170
- Liikevaihto (2023) 17,6 milj.euroa
- Liiketulos (2023) 282 000 euroa
MaRan liikenneasemavaliokunta on alansa asiantuntija
MaRan liikenneasemavaliokunta käsittelee huolto- ja liikenneasematoimialan erityiskysymyksiä sekä toimii asiantuntijatahona liikenneasemia koskevissa edunvalvonta- ja työmarkkina-asioissa. Valiokunta myös käsittelee ja kommentoi toimialaa koskevia lainsäädäntö- ja viranomaishankkeita. Se kokoontuu kaksi kertaa vuodessa.
Liikenneasemasektorin edunvalvonta edellyttää toimialan syvää tuntemusta sen monipuolisuudesta johtuen. Näin ollen elinkeinopoliittisten edunvalvonta-asioiden kirjo on hyvin laaja. Moniosaamista edellyttävä työ ja laajat aukioloajat tuovat omat vaatimuksensa työehtosopimusmääräysten kehittämiselle.
"MaRa tekee valtavasti töitä liikenneasemasektorin edunvalvonnassa."
Liikenneasemavaliokuntaan kuuluu seitsemän huolto- ja liikenneasematoimialan asiantuntijaa erikokoisista ja eri puolilla Suomea toimivista MaRan jäsenyrityksistä. Jäsenet edustavat varsin kattavasti koko toimialaa, niin yksityisiä kuin ketjuyrityksiäkin.
Viime kokouksessa valiokunnassa käsiteltiin yleisiä lainsäädäntöasioita. Vilkasta keskustelua käytiin myös liikenteen verotuksesta. Lisäksi kokouksessa luotiin katsaus ajankohtaisiin työmarkkina-asioihin.
– Liikenneasemavaliokunta on täydellinen näköalapaikka alaa koskeviin päätöksiin. Alan yrittäjien kannattaa olla mukana, koska sen kautta pääsee konkreettisesti vaikuttamaan vireillä oleviin hankkeisiin, sanoo liikenneasemavaliokunnan puheenjohtaja Henri Leinonen.
– Liikenneasemien kannattaa muutenkin olla MaRassa, sillä se tekee valtavasti töitä liikenneasemasektorin edunvalvonnassa. Toinen tärkeä syy on liiketoiminnan painopisteen muuttuminen kaupasta ravintolatoimintaan, Leinonen sanoo.
Ravintoloitsijoista hotelliyrittäjiksi
29.11.2024
Lue lisää
Himoksella uskotaan perheeseen
16.10.2024
Lue lisää
Baarien ystävä on monessa mukana
05.09.2024
Lue lisää
Luonto on luksusta
04.06.2024